15.03.2020

Koronaviruksen vaikutus toimintaan

On tärkeä, että tehdään kaikki mahdollinen ettei virus pääsisi leviämään täällä meidän alueella. On hyvä ajatella järkevästi ja maltillisesti.

Akatemivalmennus on yläkouluissa ja toisella asteella koulutoimintaa ja kouluissa on käyty aktiivista keskustelua tästä asiasta.
Toistaiseksi kouluja ei ole Vaasassa, Mustasaarella tai Vöyrillä suljettu. Uhkakuviin kannattaa kuitenkin suhtautua vakavasti ja käsihygienia on erityisen tärkeä tällä hetkellä. Mikäli urheilijalla, valmentajalla tai huoltajalla on lieviäkin sairauden oireita, on hänen pysyteltävä kotona.

Yläkouluvalmennus 8-9lk.
- Lajivalmennustunnit pidetään tällä hetkellä ulkona ja lähikontakteja vältetään. Harjoituspaikka pysyy samana ellei oma lajivalmentaja päättää ja ilmoittaa toisin. Tämä päätös voimassa toistaiseksi.

Toisen asteen toiminta
- Aamuharjoituksia ei ole toistaiseksi peruttu. Harjoituksia voi esim. suorittaa omatoimisina tai pienissä ryhmissä. Urheilijat voivat valmentajan ohjeiden mukaan harjoitella esim. kotona. Aamuharjoitukset ovat osa opiskelijan koulupäivää. Suositaan harjoituksia ulkona tai tiloissa, jossa pienemmän riskit ja vähän henkilöitä samaan aikaan. Liikuntaa ja urheilua voi harrastaa myös ilman lähikontakteja.

Tilanne voi muuttua nopeasti ja saamme todennäköisesti lisää ohjeistusta lähiaikoina.

Siirry "Uutiset"-sivulle