Frantz Kruger
Kiekko
Vaasan ammattikorkeakoulu
Vasa IS
         

Tulosta

Huippu-urheilu

Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Svenska Finlands Idrottsförbund tekevät yhteistyötä yleisurheilun valmennustoiminnan organisoimiseksi. Tämä mahdollistaa ammattivalmennuksen lisäksi, ryhmäharjoittelun organisoimista, harjoitteluolosuhteiden kehittämistä ja lähempää yhteistyötä henkilökohtaisten valmentajien kanssa. Me uskomme ryhmäharjoittelun tuovan lisää tehoa, tietoa, motivaatiota ja iloa harjoitteluun.
 
Osa harjoituksista on ohjattuja ryhmäharjoituksia. Muu harjoittelu tapahtuu urheilijan oman harjoitusohjelman mukaan urheiluakatemian valmentajien valvonnassa. Lisäksi urheiluakatemian valmentajat toimivat ohjaajina tarpeiden mukaan. Autamme myös teitä löytämään oman henkilökohtaisen valmentajan lähiseudulta jos siihen on tarvetta.

Harjoituksen suunnittelu teemme yhteistyössä henkilökohtaisten valmentajien kanssa siten että harjoitusjakson tavoitteet täyttyvät. Harjoituksien sisältö vaihtelee harjoitusvuoden suunnittelun mukaan ja sisältää sekä tekniikka-, teho- ja määräharjoittelua että palauttavia ja vammojen ennaltaehkäiseviä harjoituksia. Pidämme jatkuvasti yhteyttä henkilökohtaisiin valmentajiin helpottaen urheiluakatemian harjoituksien soveltamista urheilijan henkilökohtaiseen harjoitusohjelmaan. Urheilijat voivat itsekin olla aktiivisia ja tuoda mielipiteitään ja ajatuksiaan esille.

Valmennuksen tukemiseksi käytämme myös erilaisia testimenetelmiä ja kehityskeskusteluja. Käytössämme on myös digitaalinen videokamera jota voi käyttää esim. tekniikka analyyseihin.

Harjoitukset pyörivät viikosta 40 lähtien seuraavalla kaavalla:

Maanatai
klo 8:00
Voimaharjoitus - Hietalahden kuntotalo
Magnus
Tiistai
klo 16:00
Juoksuharjoitus (>800m) - Botniahalli
Tom
Keskiviikko
klo 18:00
Juoksuharjoitus - Botniahalli
Thomas

Torstai
klo 14:00
Lajiharjoitus - heitot - Botniahalli
Magnus
Torstai
klo 16:00
Voimaharjoitus - Botniahalli
Magnus
Perjantai klo 16:00 Juoksuharjoitus (>800m) - Botniahalli Tom

Harjoituspaikkoina toimivat Botniahalli, Urheiluhalli, Hietalahden kuntokeskus ja Kaarlenkenttä. Osa harjoituksista teemme ulkona maastossa.

Toiminnanjohtaja Jens Wallin vastaa mielellään kysymyksiin.